Kaikki suomalaiset moottoriurheilufanit tuntevat formula ykköset, autourheilun kuninkuusluokan. Sen ohella vauhdikasta formulaviihdettä on tarjolla kuitenkin muuallakin. Kovaa ajetaan erityisesti formula 2 -sarjassa, jonka kautta monet nuoret F1-kuljettajat ovat raivanneet tiensä kirkkaimpiin parrasvaloihin.
F1-kisakalenteria osittain seuraava formula 2 -kausi 2021 sopii loistavasti F1-osakilpailuiden ohessa seurattavaksi. Nuorten lupauksien otteita on hauska tarkkailla, ja vaikka suomalaiset formula 2 -kuljettajat loistavatkin poissaolollaan, riittää radoilla aina paljon taitavia ratinkääntäjiä.
F2-kausi 2021 – näin ajetaan kaudella 2021
F2-kauden 2021 avauskisat ajettiin maaliskuussa Bahrainissa, ja sitä seuraavat kauden aikana vielä seitsemän muuta osakilpailua. Joka osakilpailuun kuuluu formula 2 -sarjassa kaudella 2021 kolme lähtöä: kaksi sprinttilähtöä lauantaina ja pidempi kisa sunnuntaina. Sunnuntain kisaan kuuluu myös pakollinen varikkokäynti, eli se on näistä kilpailuista lähimpänä tuttuja F1-kisoja.
Formula 2 -säännöt lähtöjärjestyksen selvittämiseksi ovat kohtalaisen monimutkaiset. Sunnuntain kilpailun lähtöjärjestyksestä kisataan aika-ajoissa, jotka toimivat ihan samaan tapaan kuin formula ykkösissäkin. Nopeimmin ratakierroksesta selvinnyt kuski aloittaa sunnuntaina kisan paalupaikalta, toiseksi nopein kakkossijalta – ja niin edelleen.
Sama aika-ajo määrittää myös ensimmäisen sprinttilähdön lähtöruudukon, mutta tällä kertaa kymmenen ensimmäistä sijaa käännetään ympäri. Toisen sprinttilähdön lähtöjärjestys määritetään jälleen kääntämällä kymmenen ensimmäistä sijaa päälaelleen, mutta tällä kertaa sijoitukset poimitaan ensimmäisen sprinttilähdön tuloksista.
Vaikka säännöt saattavat kuulostaa ensin hieman hankalilta, on F2-kausi 2021 helppoa ja hauskaa viihdettä kenelle tahansa formulafanille. Sijoitusten kääntäminen ympäri tuo F2-kisoihin reilusti lisää tapahtumia, kun nopeimpien kuskien on jatkuvasti näytettävä ohitustaitojaan.
Pisteitä näistä kisoista jaetaan F2-kaudella 2021 seuraavasti:
Molemmista sprinttikisoista annetaan voittajalle 15 pistettä, kakkoselle 12 pistettä ja kolmannelle 10 pistettä. Yhteensä pisteitä jaetaan kahdeksanteen sijaan asti.
Pääkisassa kolmen ensimmäisen pisteet ovat 25, 18 ja 15. Siinä pisteitä jaetaan kymmenenteen sijaan asti.
Paalupaikalle kaahannut kuljettaja saa 4 pistettä. Myös nopeimman kierroksen ajanut kuski palkitaan kaikissa kilpailuissa 2 pisteellä, mikäli hän sijoittuu kymmenen parhaan joukkooon.
F2-luokka ponnahduslautana F1-kisoihin
F2-luokka tunnetaan erityisesti siitä, että se toimii nuorille kuljettajina täydellisenä ponnahduslautana F1-kisoihin. Sarjassa ajaa monta kovaa tallia, joiden autoilla kelpaa näyttää ajotaitojaan F1-tallien kykyjenetsijöitä varten. Kyseessä on myös oikeasti kilpailullinen sarja, jossa vaaditaan menestystä. Junioripitoisesta kuljettajakattauksesta huolimatta tallit jahtaavat kärkisijoja tosissaan.
Vaikka tallien menestyskin kiinnostaa, niin myös F2-sarjassa kaikkein suurin huomio kiinnittyy kuljettajien maailmanmestaruuteen. Sen voitti formula 2 -kaudella 2020 legendaarisen ”Schumin” poika Mick Schumacher, joka siirtyi kaudeksi 2021 formula 2 -sarjasta kuninkuusluokkaan. Tämä on jälleen yksi hyvä esimerkki siitä, miten suora tie F2-sarja voi formula ykkösiin olla. Olkoonkin, että tällä kertaa kyseessä on erikoistapaus: tämä nuorukainen vetää F1-varikolla taatusti paparazzeja puoleensa muita enemmän.
Kaikki formula 2 -kuljettajat 2021 haaveilevat joka tapauksessa samanlaisesta mahdollisuudesta. Sarjan 22 kuljettajan joukosta löytyy paljon mielenkiintoisia nuoria lupauksia, joilla voi olla edessään erittäin valoisa tulevaisuus myös kuninkuusluokan puolella. Osa taas painuu väistämättä unholaan, kun odotettua menestystä ei sitten tulekaan.
Meidän silmäämme kiinnostavimmat formula 2 -kuljettajat 2021 löytyvät Prema Racingin ja Virtuosi Racingin ratista. Virtuosin 21-vuotias kiinalaiskuski Guanyu Zhou voitti jo kauden avausosakilpailun pitkän lähdön Bahrainissa, ja hänen edesottamuksiaan on jännittävää seurata jatkossakin. Kyseessä on siis Renault’n ja Ferrarin kuljettajapolkua kulkenut lupaava kuljettaja, joka valittiin muun muassa vuonna formula 2 -sarjan vuoden tulokkaaksi kaudella 2019. Kiinalaiskuskina F1-paikka on hyvinkin mahdollinen jatkossa.
Prema Racingin puolelta nostamme erityisesti esiin venäläisen Robert Shwartzmanin, joka on hänkin Ferrarin kuskikoulun kasvatteja. Viime kaudella formula 3 -sarjan voittoon kaasutellut Shwartzman on noussut tasaiseen tahtiin alemmista sarjoista kohti kirkkaimpia valoja. Nyt luvassa on kova testi formula 2 -sarjan puolella, mutta onnistuminen tässä paikassa voi poikia yllättävän diilin ylemmäs nopeastikin.
Formula 2 -tallit 2021
Formula 2 -sarjassa kilpailee kaudella 2021 tuttuun tapaan 11 tallia, joista jokaisella on kaksi kilpakuljettajaa. Vaikka kaikkien tallien nimet eivät välttämättä sitä kerro, on niillä usein selviä yhteyksiä kuuluisiin F1-talleihin. Esimerkiksi Prema Racing on perinteisesti ollut hyvissä väleissä Ferrarin kanssa. Nykytalleista valmistajien mestaruuteen on yltänyt Preman ohella ART Grand Prix. Molemmat ovat siis voittaneet nykymuotoisen F2-mestaruuden kahdesti.
Tässä ovat kaikki formula 2 -tallit 2021:
Talli | Maa |
---|---|
Prema Racing | Italia |
UNI-Virtuosi Racing | Iso-Britannia |
Carlin | Iso-Britannia |
Hitech Grand Prix | Iso-Britannia |
ART Grand Prix | Ranska |
MP Motorsport | Hollanti |
Charouz | Tshekki |
DAMS | Ranska |
Campos Racing | Espanja |
HWA Racelab | Saksa |
Trident | Italia |
Formula 2 -kuljettajat 2021
Formula 2 -kuljettajat 2021 ovat tuttuun tapaan nuoria lupauksia, joilla on suonissaan pelkkää bensaa ja mielessään haave F1-paikasta. Parhaat formula 2 -kuljettajat myös löytävät taatusti tiensä F1-auton rattiin, sen lähivuodet ovat osoittaneet.
F2-kuljettavat 2021 edustavat eri maita ympäri maailmaan, ja kuskeja riittää lähes kaikista maailmankolkista. Suomalaisia ei formula kakkosissa kisaile juuri nyt lainkaan, mutta veljeskansa Virosta on tällä kaudella ensi kertaa mukana 20-vuotias Jüri Vips. Hän ei kuulu aivan voittajasuosikkien joukkoon, mutta kärkikastiin virolaisella pitäisi silti olla mahdollisuuksia. Suosikkeina F2-kauteen 2021 lähtevät kuljettajista Robert Shwartzman , Christian Lundgård, Guanyu Zhou ja Felipe Drugovich.
Tässä kaikki F2-kuljettajat 2021 tallien mukaan jaettuna:
Talli | Maa |
---|---|
Prema Racing | Italia |
UNI-Virtuosi Racing | Iso-Britannia |
Carlin | Iso-Britannia |
Hitech Grand Prix | Iso-Britannia |
ART Grand Prix | Ranska |
MP Motorsport | Hollanti |
Charouz | Tshekki |
DAMS | Ranska |
Campos Racing | Espanja |
HWA Racelab | Saksa |
Trident | Italia |
Formula 2 -radat 2021
Formula 2 -radat 2021 vastaavat pitkälti kuninkuusluokan osakilpailuita, mutta vaihtelua ei ole läheskään niin paljon. F2-kausi ajetaan nyt kahdeksalla radalla, joista jokaisessa ajetaan kolme kilpailua. Formula 2 -ratojen joukosta löytyy kaudella 2021 paljon katuratoja, joten niiden ystäville luvassa on huikeaa viihdettä. F2-autoilla ohittaminen onnistuu katuradallakin, ja siksi ainakin me odotamme Monacon ja Jeddahin kisoja suurella mielenkiinnolla.
Tässä ovat kaikki Formula 2 -radat 2021:
Kisa | Pvm | Rata |
---|---|---|
Bahrainin GP | 27.–28.3. | Bahrain International Circuit |
Monacon GP | 21.–22.5. | Circuit de Monaco |
Azerbaidzhanin GP | 5.–6.6. | Baku City Circuit |
Britannian GP | 17.–18.7. | Silverstone Circuit |
Emilia-Romagnan GP (Italia) | 11.–12.9. | Autodromo Nazionale Monza |
Venäjän GP | 25.–26.9. | Sochi International Circuit |
Saudi-Arabian GP | 4.–5.12. | Jeddah Street Circuit |
Abu Dhabin GP | 11.–12.12. | Yas Marina Circuit |
Formula 2 -kauden pistetilanne 2021
Etsitkö F2-tuloksia kaudelle 2021? F1-Suomen kautta näet Formula 2 -kauden pistetilanteen 2021 jatkuvasti päivittyvän taulukon kautta. Katso vain alta, miten suosikkikuljettajasi ovat kauden aikana pärjänneet!
Tässä formula 2 -kauden 2021 pistetilanne juuri nyt:
F2-sarjan historia ja tulevaisuus
Formula 2 sai alkunsa vuonna 1948, jolloin FIA loi sen samaan tehtävään kuin tänäkin päivänä: tarjoamaan halvemman ja pienemmän vaihtoehdon kalliille F1-autoille. Ensialkuun F2 ei kuitenkaan ollut ihan niin tärkeä autourheiluluokka kuin nykyään. Tämä alkoi kuitenkin ensimmäisen MM-tittelin jälkeen muuttua.
Formula 2 -sarjassa jaettiin maailmanmestaruustitteli ensi kertaa virallisesti vuonna 1967, jolloin Jacky Ickx kurvaili Tyrrellin ratissa ensimmäiseksi F2-mestariksi. Tästä alkoi 17 vuoden ajanjakso, jonka aikana F2-kausi järjestettiin vuosittain F1-kisojen vahvana kakkoskilpailuna, kunnes vuonna 1984 sarja lakkautettiin. Sen tilalle perustettiin Formula 3000, ja jälleen syynä olivat säästöt.
Formula kakkoset palasivat takaisin näyttämölle vasta vuonna 2009. F2-sarjan historia on kuitenkin ollut viime aikoina melkoisen myrskyinen, sillä sarja on lopetettu lähivuosien aikana toiseenkin otteeseen. Kausi 2012 jäi toisen tulemisen viimeiseksi, ja Formula 2 oli tauolla aina vuoteen 2017 asti, jolloin nykymuotoinen F2 aloitti jälleen toimintansa.
Kaikkein lähimmässä historiassa Formula 2 -kausi 2020 päättyi siis Mick Schumacherin voittoon. Muita uuden aikakauden voittajia ovat nykyisistä F1-kuljettajista monacolainen Charles Leclerc sekä brittikuski George Russell, jotka voittivat omat F1-mestaruutensa kausilla 2017 ja 2018. Kauden 2019 mestariksi nousi hollantilainen Nyck de Vries, joka ajaa tätä nykyä F3-sarjassa.
Kuten yllä olevasta mestarilistasta voi nähdä, F2-sarjan tulevaisuus on toivottavasti hyvinkin valoisa.Jos uusia tähtiä syttyy tähän tahtiin, riittää katsojillakin kiinnostusta formula kakkosia kohtaan entistä enemmän!