Silverstone Iso-Britannia

Legendaarinen Silverstonen rata sijaitsee sodan aikaan lentokenttänä käytetyllä alueella, josta tehtiin rauhan aikana moottorirata ensi kertaa vuonna 1948. Se on myös todella merkittävä rata siinä mielessä, että Formula ykkösten MM-sarja sai alkunsa juuri Silverstonessa vuonna 1950. Tämän jälkeen Britannian GP:tä on ajettu myös Englannin muilla radoilla, mutta viimeiset 30 vuotta kisanäyttämönä on toiminut nimenomaan Silverstone. Kaudella 2016 Iso-Britannian GP ajetaan Silverstonessa heinäkuun 8. – 10. päivä.

Tietoa Silverstonen F1-radasta

Silverstonen F1-rata on ollut alusta alkaen tunnettu nopeavauhtisuudestaan. Vuosien saatossa huippunopeaan rataan on tehty monia vauhtia hidastavia muutoksia, mutta Silverstone kuuluu edelleen Span ja Monzan ohella kolmen nopeimman F1-radan joukkoon.

90-luvulla radan loppuosaan tehtiin todella suuria muutoksia. Nykyään Silverstonessa on näiden muutosten ansiosta mahdotonta yltää samoihin nopeusennätyksiin kuin aiempina vuosina. Myös radan huono kunto on puhuttanut F1-piireissä lähes vuodesta toiseen, eikä asiaan ole tullut muutosta suurempienkaan korjaustoimenpiteiden aikana. Asvaltin huonosta kunnosta johtuen Silverstonen rata onkin erityisen rankka myös renkaille.

Suomalaisvoittajat ja ennätykset

Britannian GP:n voittoa on juhlinut kaksi suomalaiskuljettajaa: Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen. Häkkinen onnistui voittamaan Silverstonessa ensimmäistä kertaa vasta jäähyväiskaudellaan vuonna 2001, Räikkönen nappasi voittonsa puolestaan vuonna 2007.

Alain Prost on kaikkien aikojen menestynein kuljettaja Britannian GP:ssä viidellä voitollaan, mutta rata on suosinut myös brittikuljettajia, kuten Nigel Mansell, David Coulthard ja nykyään Lewis Hamilton. Rataennätys nykyradalla on Mark Webberin nimissä: 1.33,401 Red Bull Racingin autolla vuonna 2013.