Matti Kyllönen huutaa täyttä kurkkua, Mika Häkkinen kurvaa Unkarin GP:n viimeisen mutkaan, hän voittaa, suomipoika voittaa…!
Vastaavan kaltainen mielikuva on varmasti painunut monen formulafanin mieleen 90-luvun loppupuolelta. Ajoittain jopa fanaattisella selostuksella varustetut F1-lähetykset ovat aina olleet suuressa roolissa, kun formula ykköset valtasivat paikkansa suomalaisten sydämissä. Suuri syy suosioon oli toki Häkkisen menestykselläkin – siitä F1-buumi oikeastaan toden teolla alkoi.
Nyt on kuitenkin aika katsastaa, miltä F1-lähetykset kaudella 2021 oikein näyttävät. Kyllönen ei enää ole puikoissa, mutta moottoriturpa Niki Juusela pitää edelleen siinä suhteessa perinteitä yllä. Vaan onko kaikki muuten niin kuin ennenkin?
F1-lähetykset 2021
Ensimmäinen F1-osakilpailu 2021 käynnistyy 28. maaliskuuta 2021, mutta lähetysten pariin pääsee C Morella jo 26. päivä. Tuolloin ajetaan Bahrainin osakilpailun 1. vapaat harjoitukset, jotka aloittavat kuuman kisaviikonlopun Lähi-idässä myös F1-lähetysten osalta.
Avausosakilpailu ja sen aikataulu noudattavat samaa tuttua kaavaa, joka on nähty jo viime kausillakin. Kisaviikonloppu alkaa siis perjantai-iltapäivällä 1. vapailla harjoituksilla, joita seuraavat illalla 2. vapaat harjoitukset. Lauantaina ajetaan vielä iltapäivän 3. vapaa harjoitus, ennen kuin on aika-ajojen vuoro.
Kisa | Pvm | Rata | Lähetysajat |
---|---|---|---|
Bahrainin GP | 26.3. – 28.3. | Bahrain International Circuit | Perjantai Klo 12.25 – vapaat harjoitukset Klo 15.55 – 2. vapaat harjoitukset Lauantai Klo 12.55 – 3. vapaat harjoitukset Klo 15.55 – aika-ajot Sunnuntai Klo 16.55 – osakilpailu |
Emilia-Romagnan GP (Italia) | 16.4. – 18.4. | Autodromo Nazionale Monza | |
Portugalin GP | 30.4. – 2.5. | Autódromo Internacional do Algarve | |
Espanjan GP | 7.5. – 9.5. | Circuit de Catalunya | |
Monacon GP | 21.5. – 23.5. | Circuit de Monaco | |
Azerbaidzhanin GP | 4.6. – 6.6. | Baku City Circuit | |
Kanadan GP | 11.6. – 13.6. | Circuit Gilles Villeneuve | |
Ranskan GP | 25.6. – 27.6. | Circuit Paul Ricard | |
Itävallan GP | 2.7. – 4.7. | Red Bull Ring | |
Britannian GP | 16.7. – 18.7. | Silverstone Circuit | |
Unkarin GP | 30.7. – 1.8. | Hungaroring | |
Belgian GP | 27.8. – 29.8. | Circuit de Spa-Francorchamps | |
Hollannin GP | 3.9. – 5.9. | Circuit Zandvoort | |
Italian GP | 10.9. – 12.9. | Autodromo Nazionale Monza | |
Venäjän GP | 24.9. – 26.9. | Sochi International Circuit | |
Singaporen GP | 1.10. – 3.10. | Singapore Street Circuit | |
Japanin GP | 8.10. – 10.10. | Suzuka International Racing Course | |
Yhdysvaltain GP | 22.10. – 24.10. | Circuit of The Americas | |
Meksikon GP | 29.10. – 31.10. | Autodromo Hermanos Rodrigue | |
Brasilian GP | 5.11. – 7.11. | Autódromo Jose Carlos Pace | |
Australian GP | 19.11. – 21.11. | Melbourne Grand Prix Circuit | |
Saudi-Arabian GP | 3.12. – 5.12. | Jeddah Street Circuit | |
Abu Dhabin GP | 10.12. – 12.12. | Yas Marina Circuit |
Selostajat ja asiantuntijat F1-kaudella 2021
F1-lähetykset 2021 huipentuvat sunnuntain osakilpailuun, jossa otetaan miehestä mittaa usein todella tukalissa fyysisissä olosuhteissa. Sanan säilällä toisiaan ja katsojia mittailevat puolestaan eläinvertauksistaan tunnettu selostaja Niki Juusela ja eturivin F1-asiantuntijat. Mukana menossa ovat kaudella 2021 jälleen ainakin Ossi Oikarinen ja Toni Vilander. Vanhoista F1-kuskista tietämystään C Moren F1-asiantuntijana jakaa jälleen Mika Salo.
C Moren F1-lähetyksissä puidaan jälleen kaikkia mahdollisia juttuja radasta ja sääolosuhteista kuljettajien henkiseen tilaan. Lähetykset alkavat jo noin tuntia aiemmin sekä aika-ajoissa että osakilpailussa, joten oikeaan fiilikseen voi virittäytyä mukavan asiantuntevassa seurassa. Myös jälkipuinti kuuluu tietysti asiaan, joten varsinkin kisasunnuntaita voi viettää F1-lähetysten parissa pitkään.
Näin voit katsoa F1-lähetyksiä Suomessa
F1-faneilla on Suomessa kaksi vaihtoehtoa katsoa F1-lähetyksiä: joko ostaa C Morelta formula ykköset sisältävän kanavapaketin tai etsii ilmaisen live-streamin netistä. Ensimmäinen vaihtoehto on luonnollisesti kalliimpi, mutta myös vaivattomampi. Selostukset ja F1-lähetykset saa TV:n lisäksi helposti kaikille muille haluamilleen laitteille
C More Sport -kanavapaketti sisältää kaiken mahdollisen
Formula ykkösten ohella C More Sport -kanavapaketista löytyy muun muassa MM-jääkiekkoa, jalkapallon Mestarien liigaa ja yleisurheilun Timanttiliigaa. Kyseessä ei ole siis mikään turhanaikainen urheilupaketti, jossa formulat ovat ainoa järkevä tuote.
Laadulla on toki sitten hintaakin. Tavallisesti C More Sport maksaa kuukaudessa 25 euroa, mutta sen voi usein saada kampanjahintaan hieman halvemmalla. Jos urheilu kiinnostaa muutenkin, niin kyseessä on F1-fanille oikein hyvä sijoitus.
Viritä ilmainen F1-striimi tietokoneelle tai mobiililaitteelle
Kun suomalaisten kansallislajiksi hiljalleen muodostuneet formula ykköset siirtyivät maksumuurin taakse, moni fani siirtyi muiden maiden kanavien pariin. Koska F1-lähetyksiä 2021 katsotaan kymmenissä tai jopa sadoissa maissa ympäri maailman, on niihin saatavilla myös ilmaisia F1-striimejä. Striimin kautta voit katsoa ilmaista tv-lähetystä suorana tietokoneellasi tai mobiilaitteellasi.
Voit katsoa formula ykkösiä ilmaiseksi netissä kaudella 2021 ainakin Venäjän MAT4!-kanavan ja Itävallan ORF-kanavan kautta. Molempiin vaaditaan tosin kyseisen maan VPN-yhteyden käyttämistä.
Näin vaihdat sijaintiasi netissä VPN-suojauksen avulla
VPN eli Virtual Private Network on tarpeellinen työkalu kenelle tahansa F1-fanille, joka ei halua maksaa C Moren kanavapaketista. VPN-verkon kautta voit vaihtaa IP-osoitteesi sijaintia niin, että vierailemasi nettisivusto uskoo sinun tulevan maan rajojen sisäpuolelta. Tämä on tarpeen ilmaisten F1-striimien katsomisessa, sillä niitä koskevat tavallisesti maarajoitukset.
Voit hankkia itsellesi VPN-suojauksen netistä ilmaiseksi, mutta tarjolla on myös maksullisia versioita. Suomessa suosittuja maksullisia VPN-palveluita ovat ainakin Freedome ja Surfshark. Lisäksi VPN sisältyy joihinkin nettiselaimiin ja virustorjuntaohjelmiin. Niissä ei tosin aina ole kovin paljon maavaihtoehtoja.
F1-lähetysten historia ja tulevaisuus Suomessa
Keke Rosbergin legendaarinen vuoden 1982 maailmanmestaruus siivitti formula ykköset ensi kertaa huippusuosioon Suomessa. Keke-fanit eivät valitettavasti saaneet nauttia suosikkinsa otteista livenä, sillä F1-lähetykset olivat tuohon aikaan melkeinpä aina nauhoitettuja. Yle näytti kaiken lisäksi Rosbergin voittokisoista vain osan, joten 80-luku oli suomalaisissa formula 1 -piireissä pitkälti pimeää keskiaikaa.
90-luvulla nähtiin kuitenkin valo, kun MTV tuli mukaan auttamaan Yleä F1-lähetysten toimittamisessa. Ensi kertaa suomalaiset formulafanit näkivät kokonaisen F1-kauden vuonna 1991, jolloin ajoradoilla paahtoivat Häkkinen ja Jyrki ”JJ-Lehto” Järvilehto. Vuonna 1994 oikeudet siirtyivät kokonaan MTV:llle, joka piti niitä hallussaan vuoteen 2021 asti.
MTV:n aikakausi on kuitenkin tullut päätöksensä. Vuosiksi 2022–2024 Suomen ja muiden Pohjoismaiden F1-oikeudet on myyty kokonaisuudessaan Viasatille. Monen formulakisojen ystävän onkin F1-kauden 2021 jälkeen vakavasti harkittava kanavapaketin vaihtoa C Moresta uuden TV-oikeuksien omistajan pariin.