Albert Park, Australia

Australiassa ajettavan Melbournen GP:n näyttämönä toimiva Albert Park avattiin vuonna 1953. Siellä on ajettu formulakisoja ja muita kilpailuita jo yli 50 vuoden ajan, vaikka 80-luvun puolessavälissä Australian osakilpailu ajettiinkin kymmenen vuoden ajan Albert Parkin sijaan Adelaidessa. Vuonna 1995 Australian GP palasi kuitenkin takaisin Albert Parkille, jossa se ajettiin myös kauden 2016 avajaiskilpailuna.

Tietoa Albert Parkin F1-radasta

Albert Parkin formularata sijaitsee Albert Park Lake -nimellä tunnetun järven rannalla. Rata muodostuu osittain jokapäiväisessä käytössä olevista tienpätkistä, jotka suljetaan kilpailuiden ajaksi.

Rata on yksi formulasirkuksen nopeimmista, sillä radan keskinopeus nousee viiden nopeimman radan joukkoon. Se on jännittävä yhdistelmä pitkiä suoria ja vaikeita mutkia, joissa nopeudet joudutaan usein laskemaan hyvinkin alas. Silti juuri pitkien suorien ansiosta tehokkaalla moottorilla varustetut autot ovat hyvässä asemassa Australian osakilpailussa.

Suomalaisvoittajat ja ennätykset

Australian GP:n on aikojen saatossa onnistunut voittamaan kolme suomalaiskuljettajaa, joskin näistä Keke Rosbergin vuoden 1985 voitto tuli Adelaiden radalla. Muut voittoon saakka yltäneet suomalaiset ovat Mika Häkkinen vuonna 1998 ja Kimi Räikkönen kahteen kertaan, vuosina 2007 ja 2013.

Kaikkien aikojen menestynein F1-kuljettaja Australian GP:ssä on legendaarinen Michael Schumacher, joka onnistui voittamaan kisan kolme kertaa peräkkäin vuosina 2000 – 2002. Hän voitti myös neljännen kerran vuonna 2004. Schumacherin nimissä on lisäksi nopein radalla koskaan ajettu kierros 1.24,125.