28-vuotias Sebastian Vettel on yksi F1-sirkuksen menestyneimmistä kuljettajista kautta aikain. Saksalainen voitti huimat neljä kuljettajien mestaruutta peräkkäin vuosina 2010 – 2013 ajaessaan Red Bull Racingilla. Kaudella 2016 Vettelin talli on Ferrari, jossa hänen tallikaverinaan on suomalainen jäämies Kimi Räikkönen. Nähtäväksi jää, kumpi on kauden loputtua Ferrarin ykköskuljettaja.
F1-uran alkutaival
Sebastian Vettelin F1-ura alkoi hieman yllättäen vuonna 2007, kun mies komennettiin kolmoskuljettajan hommista radalle Robert Kubican loukkaannuttua Kanadan GP:ssä. Vettel ei turhia ujostellut. Hän ohjasti BMW:nsä komeasti pisteille, kahdeksanneksi, ja teki samalla F1-historiaa nuorimpana kuljettajana, joka on koskaan yltänyt sarjassa pistesijalle. Kauden 2007 puolessa välissä Vettel pääsi ensi kertaa kakkoskuljettajaksi, kun Toro Rosso palkkasi hänet kesken kauden.
Menestys Formula ykkösissä
Sebastian Vettel jatkoi Toro Rosson tallissa myös kaudella 2008 ja teki jälleen historiaa. Vaikka Red Bullin kakkostallin auto ei ollut lähelläkään sarjan huippua, pystyi Vettel ihmeeseen Monzan GP:ssä Italiassa: mies voitti sadekelillä sekä aika-ajot että itse kisan.
Vettel siirtyi kaudeksi 2009 Red Bullin ykköstalliin, Red Bull Racingiin. Ensimmäisellä kaudella hän jäi vielä kakkoseksi kuljettajien MM-sarjassa, mutta kausi 2010 aloitti uskomattoman mestaruusputken. Sebastian Vettel ja Red Bull Racing hallitsivat Formula ykkösiä mielin määrin seuraavan neljän kauden ajan. Tuloksena oli neljä henkilökohtaista kuljettajien mestaruutta Vettelille ja neljä valmistajien mestaruutta Red Bull Racingille.