Formula 1 Bahrainin GP 2017 – ennakkotunnelmat

F1 Bahrainin GP

Kiinan viileistä ja kosteista kisoista on aika siirtyä Bahrainiin, jossa lämpötilat voivat nousta jopa lähelle 40 celsiusastetta. Kilpailun luonne on siis hyvin erilainen, ja Ferrarin on yleisesti nähty olevan suurin hyötyjä korkeista lämpötiloista.

Sinällään ennakkoasetelma on tuttu, Sebastian Vettel vs. Lewis Hamilton, Ferrari vs. Mercedes. Vettelin ja Hamiltonin lausunnot ennen kisaa ovat olleet maltillisia ja kumpikin on yrittänyt sysätä ennakkosuosikin viittaa toisen harteille. Vuoden 2017 F1-kausi on vielä alkutekijöissään, eikä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä pitäisi vetää, mutta kahden kaupaltahan tämä kausi vahvasti vaikuttaa.

Historiasta lyhyesti: viime vuonnahan Bahrainin vei nimiinsä sittemmin kilparadoilta vetäytynyt Nico Rosberg, vuosina 2014-15 Hamilton, 2012-13 taas Vettel.

Suomalaisten rooli Bahrainin GP:ssä

Valtteri Bottaksen ja Kimi Räikkösen roolina on ennakkoon hoitaa käytännössä kakkoskuskin tonttia ja taistella keskenään kolmannesta sijasta. Räikkösen osalta Bahrain on kuitenkin ollut historiallisesti erittäin menestyksekäs rata, itse asiassa miehen F1-historian menestyksekkäin. Räikkönen on noussut Bahrainin GP:n päätteeksi palkintopallille huimat kahdeksan kertaa.

Räikkösen kahdeksan palkintopaikkaa eivät ole kuitenkaan kertaakaan tuoneet mukanaan ykkössijaa. Joko tänä vuonna voisi olla yllätyksen aika? Ainakin 37-vuotias kuljettaja on sinut radan kanssa ja alla on suorituskykyinen auto. Tiettävästi Räikköstä kohtaan on kohdistunut Kiinan kisan jälkeen Ferrarin johtoportaasta asti hieman painetta. Ferrari tahtoo voittaa, ja ilman Räikköstä se ei onnistu. Paikka palkintopallilla tulisi enemmän kuin hyvään paikkaan.

Valtteri Bottas sijoittui viikko sitten Kiinassa kolmanneksi, mutta Nastolan miehen kohdalta kisasta jäi mieleen turva-auton takana tapahtunut spinnaus. Bottaksella on ehkä vielä hieman totuteltavaa autoon. Toisaalta tämä on täysin ymmärrettävää, onhan hänellä takana vasta kolme kuukautta Mercedeksellä.

Nuoret kundit kumia kuluttamassa

Sauberilla kauden 2017 kaksi ensimmäistä GP:tä ajanut 23-vuotias italialainen varakuljettaja Antonio Giovinazzi tekee tilaa tähän kisaan vuotta nuoremmalle saksalaiselle, Pascal Wehrleinille. Wehrleinin selkäongelmat lienevät siis takanapäin (kuten tietysti selkäongelmat usein ovat).

McLaren-Hondan 25-vuotias belgialaiskuski Stoffel Vandoorne on nyt ensimmäistä kauttaan varsinaisena kuljettajana, mutta jo viime vuonna hän paikkasi Fernando Alonsoa Bahrainissa ja teki F1-debyyttinsä. Huono ei debyytti Vandoornelta ollut, sillä tulokas sijoittui vuosi sitten kymmenenneksi ja nappasi tallilleen pisteen. Tempun toistaminen voi olla vaikeaa, vaikka kokemusta on sittemmin kertynyt lisää.

Amerikan Alonso

F1-maailmassa on tietenkin ollut tällä viikolla yksi iso uutinen, nimittäin Fernando Alonson päätös jättää Monacon GP toukokuun lopussa väliin ja ajaa sen sijaan vähintään yhtä legendaarisessa Indy 500 -kisassa. 35-vuotias espanjalainen on puhunut julkisesti halustaan voittaa ”tripla”: napata voitto Monacon GP:stä, Indy 500:sta sekä Le Mansin 24 tunnin kilpailusta. Toistaiseksi tavoitteesta on yksi kolmasosa täyttynyt, sillä Alonso voitti Monacon osakilpailun vuosina 2006 ja 2007.

Kärjen takana

Ferrarin ja Mercedesin takana tulee Red Bull, tältä osin nokkimajärjestys on melko selvä. Sen sijaan pienemmistä pisteistä taistelevien tallien suhteen voimasuhteet ovat melko tasaisia. Williams, Toro Rosso, Haas ja Force India – kaikilla on mahdollisuus nousta nelostalliksi. Bahrain tulee antamaan paljon vastauksia näiden tallien kilpailukyvystä niin sanotuissa normaaliolosuhteissa.

McLarenille on vaikea kovin paljon luvata Bahrainista. Kisassa on neljä melko pitkää suoraa, joiden myötä totuus auton suorituskyvystä voi tulla esiin hyvin kivuliaalla tavalla. Alonso on kuljettaja, joka saattaa saada McLaren-Hondan näyttämään todellisuutta paremmalta, mutta kuten Kiinan GP näytti, joskus kokeneenkin kuljettajan on vain nostettava kädet pystyyn.

Bahrainin GP:n rata ja sää

Pituutta Bahrainin radalla on 5,412 kilometriä. Pitkähköjä suoria radalla on neljä kappaletta, ja pysähdys-kiihdytys-pysähdys-kuvio tulee tutuksi. Renkaat tulevat olemaan koetuksella lämpötilojen takia, ja oikealla rengastaktiikalla tulee olemaan iso merkitys. Pirelli tuo kisaan rengasseokset erittäin pehmeistä mediumiin.

Kisan kuluessa Bahrainin radalla on taipumus käydä nopeammaksi. Kannattaa huomioida esimerkiksi vedonlyönnin kannalta, että vain toinen vapaiden harjoitusten sessio muistuttaa olosuhteiltaan läheisesti itse kisaa.

Säiden puolesta olosuhteiden pitäisi olla vakaat, eikä sadetta varmastikaan nähdä. Päivisin lämpötilat voivat tosiaan nousta lähemmäs 40 celciusastetta, varsinkin perjantaina. Auringon laskettua sunnuntaina lämmön olisi määrä laskea jo hieman alle 30 asteen. Kisasta tuli kolme vuotta sitten iltakisa, joten kuljettajat autot säästyvät sunnuntaina pahimmalta kuumuudelta.

Bahrain sijaitsee samalla aikavyöhykkeellä kuin Suomi, joten aikataulujen suhteen kisaa on helppo seurata meiltäkin. Aika-ajot alkavat lauantaina klo 18.00, itse kilpailu sunnuntaina samaten klo 18.00.