Nainen ratissa ei enää Suomen maanteillä ihmetystä aiheuta, vaikka miesseurassa aiheesta saatetaan aina silloin tällöin huulta heittääkin. Formula ykkösten puolella asiat ovat kuitenkin edelleen toisin. Tai oikeastaan jälleen, sillä juuri nyt F1-sirkuksessa ei kilpaile yhtään naiskuskia.
Edellisen kerran nainen nähtiin virallisessa F1-osakilpailussa vuonna 1992, kun italialainen Giovanna Amati ajoi Brabhamin autoa. Mikään erityinen menestystarina Amatin F1-ura ei kuitenkaan ollut, sillä hän jäi kolmella yrityksellä varsinaisen kisan ulkopuolelle ja joutui sen jälkeen tulevan F1-mestarin Damon Hillin korvaamaksi.
Otetaan kuitenkin hieman tarkempi katsaus naispuolisiin F1-kuljettajiin, joita on ehkä hieman yllättäenkin ollut vuosien varrella melko paljon. Suuri osa on kuitenkin joutunut tyytymään varsinaisten kisojen ulkopuolella huristeluun. Yhteensä naisia on nähty F1-auton ratissa yhdeksän kappaletta.

Naisten historia Formula ykkösissä

Feministille tuskin kannattaa käydä ilmoittamassa, että 50-luvulla asiat olivat naisten aseman suhteen paremmalla tolalla. Formula ykkösissä näin on kuitenkin asian laita. Kun nykyään naisia nähdään F1-varikoilla vain eittämättä viehättävien varikkotyttöjen muodossa, ajoi sarjassa vuosina 1958-59 myös yksi naiskuljettaja.
Tämä italalaiskuljettaja oli nimeltään Maria Teresa de Filippis. De Filippis aloitti autourheilu-uransa 22-vuotiaana, vuonna 1952, ja kahta vuotta myöhemmin neito nähtiin jo Italian urheiluautosarjassa. Vuoden 1954 mestaruus tiesi samalla sitä, että yksi maan legendaarisista autovalmistajista, Maseratti, kiinnitti de Filippisin talliinsa.
Myöhemmin Maria Teresa de Filippis ajoi Maseratia Formula ykkösissä saakka, kun hän selvitytyi mukaan viiteen kisaan vuosina 1958-59. Maseratin lisäksi hänet nähtiin myös Behra-Porschen ratissa, ja parhaimmillaan de Filippis ylsi 10. sijalle Belgian GP:ssä vuonna 1958.

Maria Teresa De Filippis on ensimmäisiä naiskilpakuljettajia

Lella Lombardi ja puolikas piste

Maria Teresa de Filippis ei urallaan siis pistesijoille yltänyt, joten kauniimman puolen F1-pistetilin avaaminen jäi odottamaan itseään. Odotusta kesti 17 vuotta, kunnes vuonna 1975 toinen italialainen naiskuljettaja, Lella Lombardi, ajoi pisteille Espanjan osakilpailussa. Noh, ”pisteille” on tässä tapauksessa hieman harhaanjohtava ilmaus, sillä Lombardin ja koko naissukupuolen pistepussi karttui tuolloin puolikkaalla pisteellä. Tämä johtuu siitä, että kyseinen GP keskeytettiin, jolloin kuudentena ollut Lombardi palkittiin urakastaan 0,5 pisteen saldolla.
Mikään puolikkaan pisteen tähdenlento Lombard ei kuitenkaan ollut. Italialainen ajoi tähän asti komeimman F1-naisuran selviytymällä mukaan kahteentoista niistä seitsemästätoista kilpailusta, joihin hän kolmen vuoden uransa aikana osallistui. Hän edusti Formula ykkösissä kolmea tallia: RAM:ta, Marchia ja Williamsia.

Lella Lombardi kilpaili Formula ykkösissä 70-luvun puolivälissä

Kisojen ulkopuolella

Yllä mainitut italiattaret ovat tähän asti ainoat varsinaiseen F1-kisaan mukaan selvinneet naiskuskit. Yrittäjiä on kuitenkin ollut enemmänkin, yhteensä yhdeksän kappaletta.
Viimeisimpänä F1-auton rattiin Formula 1 -viikonloppuna on tarttunut Mercedes F1 Teamin johtajan Toto Wolffin vaimo Susie, jonka otteita kelpaa ehdottomasti katsella, vaikka nainen onkin nähty toistaiseksi vain testikuskin hommissa. Suosittelemme myös ehdottomasti pitämään silmällä espanjalaista Carmen Jordá, joka toimii Lotus Renaultin kehityskuskina. Tämän espanjattaren näkemistä F1-kisoissa emme laittaisi lainkaan pahaksi.

Toto Wolffin vaimo Susie toimi aikanaan Williams-tallissa testikuljettajana

Asenteista vai tilastoista kiinni?

Mistä naiskuljettajien vähäinen tai nykyään kisa-autoissa olematon määrä oikein johtuu? Ensimmäisenä nousee tietenkin mieleen se yleinen selitys: autourheilu on miehinen laji, ja sen sisällä vallitsevat miehiset ajattelumallit. Tämän teorian mukaan nainen ratissa on edelleen miehille kauhistus – tai ainakaan naiseen ei suhtauduta kuljettajana samalla vakavuudella kuin miehiin. Emme kuitenkaan täysin usko tähän. Asiassa lienee perää siinä mielessä, että naiskuskeille annetaan vähemmän mahdollisuuksia onnistua ennen siirtämistä syrjään, mutta tämä tuskin selittää kokonaisuudessaan, miksi naiskuskeja ei Formula ykkösissä nähdä. Jos vauhtia riittää Valtteria enemmän, niin kyllä Viivikin rattiin pääsee.
Toinen selitys ovat fyysiset seikat. F1-auton kuljettaminen on raskasta hommaa, joka vaatii paljon fyysisesti ja etenkin lihaksistolta. Nykyään kuljettajien fyysiset vaatimukset ovat kuitenkin vähenemään päin, eikä F1-auton ratin vääntämiseen tarvita enää niin paljon voimaa kuin ennen. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat uuden sukupolven nuoret kuskit, kuten Max Verstappen, jotka tuskin olisivat vielä saaneet mahdollisuutta, mikäli käytössä olisivat muutaman vuoden takaiset F1-autot.
Suurin selitys naiskuskien vähäiseen määrään Formula ykkösissä ovatkin mielestämme asenteiden tai fyysisten vaatimusten sijaan yksinkertaisesti tilastot. Jos lähdetään mittamaan tyttöjen ja poikien kiinnostusta autourheiluun, eli nuorella iällä yleensä kartingiin, on lukemissa melkoinen ero. Poikia nähdään Suomenkin karting-radoilla tyttöjä enemmän noin suhteessa 10:1. Jos tämä suhde ei muutu, on vaikeaa nähdä, kuinka naiskuljettajat onnistuisivat nappaamaan 22:sta kisakuljettajan paikasta yhtä enempää jatkossakaan.